Osuuskunta Hennalapolku

museo2Lahden historiallisesti merkittävä Hennalan kasarmialue on vapautumassa uuteen käyttöön. Vanhat punatiiliset rakennukset ja historiallinen miljöö sopivat erinomaisesti matkailu- ja kulttuurikäyttöön. Hennalan kehittäminen tulee olemaan yksi iso lahtelainen projekti tulevina vuosina.

Hennalapolku on matkailijoille ja vierailijoille suunniteltu kierros, jonka aikana voi tutustua alueen historiaan, rakennuksiin ja nauttia sen uusien asukkaiden tarjoamista palveluista. Alueen kehittämiseksi on tehty erilaisia ehdotuksia. Yksi mielenkiintoinen vaihtoehto olisi ottaa osa tiloista taiteilijoiden ja käsityöläisten työtiloiksi. Alueella voisi olla työtiloja, myymälöitä ja gallerioita. Rinnalle tarvitaan erilaisia ravintolapalveluita, kahviloita ja ravintoloita. Historiallisesta osuudesta voivat vastata esim. Lahden Museot ja Lahti Oppaat. Miksi mukana ei olisi myös yksityisiä historiaa vaalivia toimijoita, yhdistyksiä ja yrityksiä?

Henkilöhistoriallinen arkisto

WP_20141013_15_45_16_ProOlen itse suunnitellut jo pidemmän aikaa henkilöhistoriallista arkistoa, jonka työnimenä on toiminut Laulujen talo tai Elämänpuu. Arkisto olisi sähköinen, mutta sillä voi olla museotiloja, joissa on pysyviä ja kiertäviä näyttelyjä. Hennalan historia sopisi hyvin yhdeksi museopaikaksi. Lahti on tunnettu urheilukaupunki, Hennala yhdistää suomalaista ja venäläistä sotilashistoriaa ja on traaginen vuoden 1918 sodan näyttämö. Lisäksi tarvitaan työtiloja, joissa tehdään tallennustyötä, haastatteluja ja tiedon muokkausta, sekä arkistointia. Tilaa Hennalasta löytyisi varmasti ja uskoisin, että Lahden alueelta löytyy työhön tarvittavaa osaamista.

Miksi osuuskunta?

Osuuskunta toimii erinomaisesti useita pieniä toimijoita yhdistävänä verkostona. Osuuskunta voisi vuokrata tilat kaupungilta ja vuokraisi niitä sen jälkeen eteenpäin verkoston jäsenille. Hieman samaan tapaan, kuin tori-isäntä toimii Lahden torilla. Vuokraustoiminnan lisäksi osuuskunta kehittäisi verkoston toimintaa, toteuttaisi yhteistä markkinointia, järjestäisi tapahtumia ja ylläpitäisi infrastruktuuria.

 

tykkiValmis kokonaisuus tukisi paikallista matkailua ja kulttuurielämää. Siitä muodostuisi valtakunnallisesti ja kansainvälisesti mielenkiintoinen matkailukohde, joka kattaisi laajasti Lahden alueen historian ja erityispiirteet. Se pystyisi kokoamaan useita eri alojen toimijoita, käyttäisi historiallisia tiloja niiden arvon vaatimalla tavalla ja säilyttäisi Hennalan alueen ainutlaatuisuuden myös tuleville sukupolville. Siitä voisi rakentua myös elävä ja kestävä osa paikallista identiteettiä.

 

 

 

Vastaa